»Pyhämaassa Kursilan Jussin talossa on tapahtunut sellainen ihme, että kissa imettää ketunpoikasia. — Talonväki on löytänyt metsästä ladon alta ketunpesän ja kuljettanut ketunpoikaset kotiin, missä kissalta oli hävitetty poikaset. Nyt tarjottiin ketunpoikia kissalle, ja tämä hetken vieroksuttuaan ottikin nämä imetettäväkseen ja hoidettavakseen. Poikaset viihtyvät uuden äidin hoidossa erinomaisesti. — Kunpa vain eivät suureksi tultuaan söisi kasvatusäitiään», huokaa lopuksi kirjeenvaihtaja.
Tästä me voimme päätellä, että kirjeenvaihtaja on varustettuna pessimistisellä luonteenlaadulla. Pessimistille ominaista on, että jos hän näkee kissan imettävän ketunpoikasia, hän heti on valmis aavistamaan kaameaa ja veristä loppua tälle herttaiselle perheidyllille. Jos hän olisi nähnyt hiiren imettävän kissanpoikasia, niin saattaisimme mekin raapaista korvallistamme, mutta kettuun nähden on käsityksenämme, että se on parempi kuin maineensa, vaikkapa se mahdollisesti ei olisikaan aivan oikea mies paikallaan kasvatuslautakunnan puheenjohtajaksi taikka pyhäkoulun tarkastajaksi.
Hyvästi taas. Kiitos seurasta.
(1921.)
KUN SÄLLIT LÄHTIVÄT REISULLE
Tutustuttuamme kertomuksiin Messukylässä vierailleesta teatteriseurueesta täytyy meidän tunnustaa, ettemme oikein voi ymmärtää messukyläläisen iltamayleisön kiihtymystä emmekä saman yleisön tuhlaavasti viljelemien kiroussanojen karkeutta ja voimaa.
Asian kulkuhan on ollut — tyynesti ja kiihkottomasti sitä tarkastellessamme — seuraava:
Messukylään on saapunut kaksi n.s. reisusälliä.
Asianomaisella luvalla ovat nämä henkilöt ilmoittaneet toimeenpanevansa
Messukylän kunnantalolla iltaman vaihtelevalla ohjelmalla.
Jonka päänumerona on yleisöltä ihailtu 1-osainen näytöskappale »Kun sällit lähtee reisulle». Ja sitten yleinen tanssi.