Ja ovat Mooses Makkaraisen ja P:mäen kyläkuntalaisten välit aina olleet mitä parhaat, jota ei suinkaan voi sanoa kaikkien paimenien ja heidän lammaskatraittensa väleistä.
Nyt, joku viikko sitten, ilmoitti Mooses Makkarainen taas tavanmukaisesti saapuvansa P:mäen kyläkuntaan repimään rikki sielunvihollisen hämähäkinverkot p:mäkeläisten sielujen ympäriltä sekä samalla pölisyttelemään turtumuksen tomua ja hankaamaan synnin ruostepilkkuja samojen sielujen pinnalta. Ja määräpäivänä matkustikin Mooses Makkarainen tyytyväisenä myhäillen kokouspaikkaan.
Sinne olikin hänen seurakuntansa jo täysilukuisena kokoutunut kuulemaan Mooses mestarinsa voimallista ja syntisen sydämen ovelle kovasti kolkuttavaa ulosantia.
Mutta kun saarnamies Mooses Makkarainen astui sisään taloon, niin havaitsi hän, että häävieraat tosin olivat saapuneet, mutta pitoja ei oltu valmistettu. Ei ollut niin minkäännäköistä ruumiillista tarjoilua tällä kertaa tultu hommanneeksi. Puhumattakaan nyt niin korkeista asioista kuin lihapullista ja rusinasopasta, ei ollut edes kahvia ja korvapuustejakaan.
Silloin aukenivat saarnamies Mooses Makkaraisen silmät suuremmiksi kuin ne koskaan olivat saarnatessa olleet, ja hän tajusi, että hänen vanha riitaveljensä sielunvihollinen, jolle hän oli niin monet kuumat löylyt P:mäenkin kylässä valmistanut, oli päässyt voitolle ja takonut P:mäen kylän kaikki kolmisensataa sielua saituuden kahleisiin. Ja hänen haamunsa muuttui, ja hän antoi ytimekkäällä tavallaan ent. laumansa ymmärtää, että heidän välinsä ovat nyt rikki, ja että hän jättää koko kylän siihen pimeyden kuiluun, johon se taimotahallaan on syöksynyt. Pimeyden pääruhtinas saa hänen puolestaan mellastaa P:mäellä, niin että häntä huiskuu ja kaviot kopisevat, hän ei pane tikkua ristiin moisen joukon puolesta, joka ennemmin saattaa sielullensa vahingon kuin uhraa sen hyväksi pari pannullista kahvia ja korillisen korvapuusteja.
Jättäen p:mäkeläiset katselemaan pitkin nokanvarsiaan kääntyi saarnamies Mooses Makkarainen ovelta ja matkusti toiseen kylään katsahtamatta kertaakaan taakseen.
Me puolestamme annamme p:mäkeläisten kernaasti jäädä pannaan. Jos me olisimme olleet Mooses Makkaraisen asemassa, niin olisimme menetelleet samalla tavalla. Sillä p:mäkeläisten nahkiintuneitten sielujen parkitseminen on varmaankin siksi ikävää hommaa, ettei siihen kukaan viitsi kuivin suin ryhtyä.
Tietysti Mooses Makkarainen tässä taistelussa kuitenkin lopuksi voittaa. Riihtä tappavan härjän suuta ei niinkään vain sidota tänä sanomalehtien ja yleisen lukutaidon aikana, ja kun ei kukaan muukaan saarnamies ole halukas ryhtymään epäkiitolliseen hommaan P:mäen kylässä, niin saavat he luvan vielä tomussa ja tuhkassa konttien anoa rauhaa Mooses Makkaraiselta.
Sekä suorittaa tuntuvan sotakorvauksen ei vain kahvissa ja korvapuusteissa vaan myöskin lihapullissa ja rusinasopassa.
(1921.)