— Niin, eilenhän se kuului varmasti uhanneen hirttää itsensä… ajattelin soittaa jo eilen illalla, mutta arvelin, että on parempi lykätä tähän päivään, jotta ennättää saada asiansa kunnolla valmiiksi. Koettakaa nyt jollakin sopivalla tavalla kiirehtiä sitä… mitäs se lykkäämisestä paranee? Ei pidä koskaan lykätä huomiseksi sitä, minkä voi tänä päivänä tehdä. Sitten kun se on tapahtunut, pyytäisin minä teitä vuokraamaan hänen huoneensa minulle…
Isäntä ripusti kuulotorven paikoilleen. Hänen pintaansa karmi. Tämä oli kamala asia.
Käveltyään hetken aikaa edestakaisin levottomana huoneessaan läksi isäntä ulos ja meni soittamaan N.N:sen ovikelloa.
N.N:nen tuli itse avaamaan.
— Pä… päivää, mutisi isäntä. — Tuota… mitähän kello nyt on — mi… minun kelloni on seisattunut.
— Kello on nyt neljänneksen yli kuusi.
— Kiitoksia…
Isäntä tuijotti hämillään eteensä ja kysyi sitten:
— Kuinkas olette muuten voinut?… Kun ei ole tässä muutamaan päivään tavattu…
— Kiitos kysymästä, kyllä se hurisee vanhaan tapaan.