— Minä läksin tiedustamaan herra nimismieheltä, että mitenkäs sitä nyt tehdään, kun sitä viinaa tulikin liian paljon?
— Mitä viinaa? kysyi nimismies kohottaen päätään.
— No sitä vain viinaa, jota minä menneellä viikolla keitin.
— Oletteko te keittänyt viinaa?!
Ukko myhäili:
— Keitinhän minä, ja hyvää siitä tulikin. Mutta enhän minä osannut sitä ihan litralleen etukäteen laskea, niin että sitä tuli yli sen laissa myönnetyn määrän.
— Mikäs se teidän mielestänne on se laissa myönnetty määrä?
— He he, tietäähän sen toki herra nimismieskin, ettei sitä saa keittää kuin viisi litraa henkeä kohti, mutta nyt kun minä sen mittasin, niin sitä tuli melkein kahdeksan litraa joka päätä kohti, vaikka otettaisiin se pienempi renkipoikakin lukuun.
Nimismies ryhtyi tutkimaan tarkemmin asiaa, ja ukko selitti, että niinhän ne kalareisulla olevat herrat keskenään juttelivat, että on tehty kieltolakiin espanjantaudin tähden semmoinen poikkeus, että jokainen saa kotonaan keittää omiksi tarpeikseen niin ja niin monta litraa perheenjäsentä kohti. Mutta sitä ei saa muille luovuttaa eikä myydä. Ja minä kun aina olen ollut rehellinen mies ja laillisuuden kannalla, jatkoi ukko, niin minä en ruvennut salaamaan sitä, että tuli vahingossa liikaa, vaan läksin tiedustamaan herra nimismieheltä, miten sen ylimääräisen kanssa lain mukaan on meneteltävä.
Nimismies raapi partaansa. Sitten hän sanoi, että kyllä te nyt olette väärinkäsityksessä. Ne herrat ovat puhuneet siitä uutisesta, joka aikoinaan oli lehdissä, että Amerikassa olisi sellainen poikkeus kieltolaista myönnetty. Olkoon sen todenperäisyyden laita miten tahansa, niin varmaa on, ettei se ainakaan Suomea koske. Kun olette silminnähtävästi toimineet yksinkertaisuudessanne, niin en minä tahdo tästä juttua nostaa sillä ehdolla, että heti kotiin palattuanne hävitätte viinankeittovehkeenne ja kaadatte koko keitoksen maahan tai järveen.