Mennessä päätettiin koettaa ottaa paholainen elävänä kiinni. Siitä syystä ammuttiinkin kirkon edustalle tultua ilmaan eräitä yhteislaukauksia, niin että ikkunat helisivät. Odotettiin, että vihattu ja rietas olento ampumisen kuullessaan hyppäisi hätääntyneenä ulos tiedustelemaan, mistä oli kysymys, jolloin Nivalan riuskat ja paholaista pelkäämättömät isäntämiehet karkaisivat yksimielisesti hänen niskaansa, antaisivat hänelle eräitä tuntuvia ja hyvin ansaittuja naksauksia aidanseipäistä sekä köyttäisivät hänet ja veisivät riemusaatossa vanginkuljettajan tai nimismiehen haltuun passitettavaksi maaherran käsiteltäväksi irtolaisuudesta, luvattomasta kirkkoon tunkeutumisesta sekä pitkäaikaisesta ja osittain menestyksellisestä Suomen kansan sielujen pyydystämisestä.
Mutta ei mitään näkynyt eikä kuulunut.
Vihdoin Nivalan rohkeat isäntämiehet tunkeutuivat ladatut kiväärit sojossa ja aidanseipäät pystyssä sakariston kautta kirkkoon.
Kirkossa vallitsi sakea pimeys.
Vanha herra oli sammuttanut valot ja lähtenyt nukkumaan tai, mikä on luultavampaa, piileskeli.
— Tule esille! huusivat isäntämiehet.
— Täällä olisi miehen vastusta! ilmoittivat toiset.
Mutta se ei edes vastannut. Kirkossa vallitsi kaamea hiljaisuus.
Retkikunnan täytyi palata tyhjin toimin takaisin.
»Todellinen kammo on nyt vallannut seurakunnan», ilmoittaa kirjeenvaihtaja, »sillä odotetaan, että se yöllinen juhlavalaistusten pitäjä voi kirkosta löytää ihmisasuntoihin».