— Hädässä ystävä tutaan!
(1923.)
NIVALAN SEURAKUNTA »ANKARAN HÄMMÄSTYKSEN JA PELON VALLASSA»
Se vanha mato ja pimeyden pääruhtinas, jonka yleisessä käytännössä ei ainoastaan hevosmiesten vaan myöskin jalankulkijain keskuudessa oleva suomalainen nimi on liian karkea tässä hiotussa ja hienotunteisessa esityksessä lausuttavaksi, näyttää viihtyvän huonosti omassa valtakunnassaan. Antaa enimmäkseen vierailunäytäntöjä täällä maanpinnalla ollen erityisesti mielistynyt pohjoismaihin. Ruotsin lehtien tietämän mukaan on se viime aikoina pitänyt pahaa mökää Pohjanlahden toisella puolen useissa Norrlannin kirkoissa, ja nyt on se, ennenkuin jääesteet ovat tehneet yli purjehtimisen vaikeaksi, siirtynyt tälle puolen. Emme kuitenkaan lausu sitä tervetulleeksi. Toivoisimme, että se menisi matkaansa. Se saa vain aikaan levottomuutta ja epäjärjestystä. Mielestämme on tämän parantumattoman rettelöitsijän vierailu sitäkin röyhkeämpi, kun se on asettunut tällä kertaa Nivalaan, itse pääministerin kotipitäjään. Se tuntuu meistä tahalliselta uhmailulta, ettemme käyttäisi pahempaa sanaa. Pyydämme saada esittää jyrkän vastalauseemme.
Asia on muutoin täyttä totta ja aivan vakavaa laatua, joten mekin tahdomme käsitellä sitä vakavassa hengessä. Siitä on »Vaasan» viime maanantain numerossa pitkä ja asiallinen uutinen, missä kirjeenvaihtaja ilmoittaa, että »seurakunta on joutunut ankaran hämmästyksen ja pelon valtaan».
Eräänä yönä joku viikko takaperin huomattiin komeiden valojen loistavan
Nivalan kirkosta. Kirkko säteili kuin juhlavalaistuksessa.
Kirkon lähellä asuvat seurakuntalaiset tunsivat kylmän väristyksiä ja vetivät peiton korviinsa sekä koettivat nukkua, mutta uni oli paennut. Kun he vähän ajan kuluttua kurkistivat uudelleen peiton reunan yli ja vilkaisivat ikkunasta kirkkoon päin, loisti kirkon ilotulitus edelleen himmentymättömällä voimalla.
Mutta hetken kuluttua kuului pimeästä porstuasta kopinaa, ja ovelle jyskytettiin, jolloin kauhu valtasi mielet, ja jokainen ajatteli, että nyt »se» pyrkii tänne.
Onneksi oli tulija vain naapurin isäntä, joka pyrki sisälle tärkeän asian tähden, ja hänellä oli kivääri kädessä ja hän sanoi, että niinkuin näette, on tässä jotain outoa ja eriskummallista. Nyt jos koskaan on lähdettävä. Mies talosta ja kaksi parhaasta.
Vähän ajan kuluttua eteni kirkkoa kohti tumma miesjoukko, jonka ytimenä olivat kylän pelkäämättömimmät isäntämiehet ja joka oli varustettu kivääreillä ja ampumatarpeilla sekä kansallisilla aidanseipäillä. Se ei rientänyt juoksumarssissa, vaan liikkui olosuhteiden vaatimalla varovaisuudella kohti temppeliä, joka säteili kaameaa, kylmää ja kirkasta valoa.