Kellonsoittoa Kuhmoisissa entiseen aikaan.
Vanhoina aikoina sai suntio itse olla kirkonkellona Kuhmoisissa, kirjoitetaan meille. Siihen aikaan kuin Kuhmoisissa ei vielä ollut kirkonkelloja, oli suntion toimena huudella seurakuntalaisia kirkkoon. Kerran, kun suntio huuteli kirkonmäellä: "Tulkia kirkkuun tie!" äännähtelivät vasikat aidan takana: "Myö". Silloin suntio kiukustui: "Hiitiin tie, vai tänne kirkkuu rähjiimien!" Luultavasti olivat vasikat joskus päässeet pujahtamaan kirkonaidan sisäpuolelle rähjäämään.
Kirjoittajan äiti on kertonut nuorena tehneensä kirkkomatkan Kuhmoisiin, jonne saapui toisten nuorten kera lauvantai-iltana. Suntion asunto oli aivan kirkon vieressä. Suntio läksi saunaan puhdas paita ja vihta kainalossa, poikkesi kellotapuliin ja läppäsi ensimäisen kerran. Sitten meni saunaan, nousi lauteille, otti hyvän löylyn, laskeutui alas lavoilta, meni, vihta 'viikunanlehtenä' tapuliin ja läppäsi toisen kerran. Sitten hän taas palasi saunaansa, puki valkoisen paidan yllensä, vilvoittelihe, meni ja läppäsi kolmannen kerran. Palasi jälleen, puki yllensä ja kävi jatkamaan iltakellojen soittamista.
Jo siihenkin aikaan oli Kuhmoisissa kolme kirkonkelloa. Samaisen suntion kerrotaan soittaneen niin taitavasti, että seurakuntalaiset eräänkin kerran tiesivät, keitä oli kuollut:
Ensimäinen kello: "Tallelle pannaan."
Toinen kello: "Päijälän äijä."
Pieni kello kilahti: "Alitalon muori, Alitalon muori."
Kun on käytettävissä sellaiset soittoneuvot kuin kirkonkellot, niin voinee tuskin enää vaatia suurempaa taituruutta suntiolta, joka sai itse käydä pitäjältä keräämässä palkkaetuihinsa kuuluvat leivät, lampaanjalat ja jyväkapat.
Kuinka Röykkylän kylässä saatiin akustiikkaa.
Röykkylän kylä ei ole mikään vanhanaikainen nurkkakunta. Siellä on kansakoulu ja nuorisoseura ja nuorisoseuralla laulukuoro, siis kaikki hyvät, mitä yhdeltä maalaiskylältä voi odottaa.