Jotkut tuntemattomat henkilöt ovat viime talvena purkaneet huvilan, vetäneet sen hirsinä ja lautoina asemalle ja lähettäneet tavarajunassa jonnekin Keravalle päin.
Israel Viinamäen "limaskat".
Ylioppilas Israel Viinamäki painaa 82 kiloa netto, mikä on tunnustusta ansaitseva paino 20-vuotiaalle nuorukaiselle.
Hra Viinamäki iskee kantapäänsä katuun, minkä sanotaan todistavan tarmokasta luonnetta, mutta samalla kuluttaa suuresti kantapäitä.
Kun ylioppilaskokelas Israel Viinamäestä eräiden pienten kommellusten jälkeen, jotka eivät kuulu julkisuuteen, tuli ylioppilas Israel Viinamäki, sonnusti häntä kotiväkensä opinteille m.m. neljällä kenkäparilla, jotka riittivät viime syksystä tähän kevääseen. Kukin pari pohjattiin sillä välin kahdesti ja korot korjattiin neljästi. Tietysti täällä Helsingissä.
Juuri ennen helluntaita veisasi hänen viimeinen kenkäparinsa viimeisen virtensä viimeisen värsyn, ja hra Viinamäki päätti ennen kotimaahansa Jyväskylän taakse lähtöään ostaa itselleen parin hienoja kenkiä. Herättääkseen ansaittua huomiota kotikylässään päätti hän ostaa ruskeat kengät.
Israel Viinamäen ei, kuten edellisestä selviää, ollut tarvinnut vielä tätä ennen ostaa kenkiä Helsingistä, ja hän oli siis hamaan puheenaolevaan hetkeen saakka levännyt onnellisessa tietämättömyydessä siitä, mitä kenkien ostaminen Helsingissä merkitsee.
Kuten jokainen Helsingin alkuasukas tietää, on kenkien osto automobiilin ostamisen jälkeen kalleimpia liikeyrityksiä, mihin täällä voi rahansa sijoittaa, ja kun Israel Viinamäki oli valinnut mieleisensä kengät ja pistänyt ne jalkaansa, otti hän lompakon, kysyi hintaa, tunsi vastauksen kuultuaan päätänsä huimaavan ja oli kaatua. Kenkäkaupan neiti toi hänelle lasin vettä, jonka jälkeen Israel Viinamäki otti lompakostaan suurimmat setelit ja maksoi sekä horjui ulos niin heikossa tilassa, että kadulla oleva poliisi loi häneen terävän silmäyksen ja läksi kävelemään samaan suuntaan kuin hra Viinamäki.
Israel Viinamäki ei ollut koskaan käyttänyt kenkiensä koroissa mitään ylimääräisiä vahvistuksia, mutta saatuaan maksaa jalkineistaan hinnan, jota hän ei ainakaan kymmeneen vuoteen rohkenisi kotonaan tunnustaa, poikkesi hän sisään ensimmäiseen suutarinliikkeeseen, minkä nimikilpi osui hänen näkyviinsä.
Israel Viinamäki pyysi, että mestari naulaisi hänen kenkiensä kantapäihin semmoiset raudat, ja suutari loi häneen murhaavan silmäyksen ja sanoi: