Niin, hra I.V.L. Pohjolanmaa-Ikitunturinen nousi ylös.
Pää tuntui vähän raskaalta, mutta se johtui siitä, että oli tullut valvotuksi hieman liian kauan uudella Seurahuoneella, jonka suureen saliin arkkitehti Jalmari Kaunis oli asettanut näytteille Utsjoen kirkkoon maalaamansa alttaritaulun ja jonne joka ilta niitä henkilöitä, jotka eivät voineet yhtyä arvostelijain käsitykseen taulun taiteellisesta arvosta, kutsuttiin ilmilausumaan eriävä mielipiteensä.
Peseydyttyään ja pukeuduttuaan silmäili hra Ikitunturinen päivän lehden. Mitään mielenkiintoista ei ollut. Leppäsuon koleraparakille oli isorokkotaudin takia komennettu tarkastuksen alaiseksi kortteleista Haikara, Rausku, Made ja Mustekala ne perheet, joiden nimet alkavat kirjaimilla H—M. Töölössä asuvilla ei siis ollut mitään kiirettä. Viimeinen autonkuljettaja oli maistraatille ilmoittanut lakanneensa harjoittamasta liikettään, ja 18 ilma-ajuria oli saanut sakkoa liian kovasta ja huolimattomasta ajosta sekä tuomittu 3 kuukauden aikana lentämään kilometriä korkeammalla kuin muut ilma-ajurit. Eduskunnassa oli vietetty tientekorasituskysymyksen 60-vuotismuistoa juhlaistunnolla, jossa päätettiin 40 vuoden perästä toimeenpanna suurenmoinen 100-vuotisjuhla, jolloin riemuvuoden kunniaksi kullekin tientekovelvolliselle toivottiin valtion puolesta voitavan myöntää kuorma santaa, joka velvollisen on kuitenkin omalla kustannuksellaan asetettava tie-osalleen.
Hra Ikitunturinen pani pois lehden ja tarkasteli siroja, nikkelöityjä jalkarautojaan (jokaisen oli pidettävä jalkaraudat omalla tai liikkeensä kustannuksella, ja tarkastettiin niiden kestäväisyys ja eheys joka maanantai lääninvankilan pihalla, jonne jokaisen irrallaan olevan, jalkaraudoilla varustetun kaupunkilaisen oli sakon ja noudon uhalla saavuttava) ja huomasi niiden kaipaavan vähän kirkastamista. Sentähden istahti hän akkunalle, nostaen jalkansa riippumaan ulkopuolelle, ja vihelsi.
Läheisyydessä olevan lyhtypatsaan nenässä torkkunut kengänkiilloittaja heräsi, levitti paikatut siipensä, pani vanhasta kahvipannusta laitetun moottorinsa käymään ja lentää lehahti purkkeineen ja kiillotusriepuineen hra Ikitunturisen jalkain juureen.
Parin minuutin kuluttua loistivat jalkaraudat niin että ne varmaankin vetäisivät jokaisen puotimamsellin ihailevan huomion puoleensa, ja tyytyväisin mielin hypähti hra Ikitunturinen ohilentävään aerobussiin mennäkseen nostamaan palkkansa ja auttaakseen sitten vapunvieton.
O.Y. Huiputus A.B:n rahastonhoitaja, jota kassakaappiin yhdistävät kahleet olivat muistoksi kymmenvuotisesta uskollisesta palveluksesta toissapäivänä jatketut kokonaisella metrillä, maksoi hänelle palkan ja vihelteli tyytyväisenä: "Talvi on nyt laannut raivoomasta."
Hänellä olikin syytä olla ei ainoastaan tyytyväinen, vaan vieläpä ylpeäkin, sillä hänellä oli nyt pisimmät virkakahleet koko kaupungissa.
Koska liike ei ollut suljettu vappuna, oli hra Ikitunturisen pyydettävä erikoinen lupa saada viettää vapaapäivää. Ja sitä saadakseen oli hänen mentävä liikkeen päällikön puheille.
Liikkeen mahtava, peljätty johtaja istui, kuten kaikkien helsinkiläisten liikkeiden toimeenpanevat johtajat, konttorissaan kaularaudassa, seinään kahlehdittuna.