Mutta sitten tulee esille toinen pulma.
Pappi, jonka pitäisi vihkiä tämä pariskunta, tulee varmaankin vaatimaan todistusta suutari S:ltä siitä, että hän on käynyt rippikoulun.
Sellaista todistusta ei onnellinen sulhasmies kuitenkaan voi esittää, sillä hän ei ole käynyt mitään rippikoulua.
Ilman tutkintoja ei ole promotsionia, eikä ilman rippikoulun käyntiä kirkollista vihkimystä avioliiton satamaan.
Mitäpä muuta siis kuin rippikoulun käyntiin.
Mutta ellei suutari enää näin aikamiehenä ja perheen isänä saakaan päähänsä katkismusta ja "jokapäiväistä leipää", joka esim. tunnetulle tukkijätkälle Polarille tuotti suuria vaikeuksia?
Hyvän puolison ja kuuliaiset lapset hän tietysti muistaa helposti. Eihän hänen tarvitse muuta kuin ajatella, minkä vuoksi hän on kypsyneellä iällään opinteille joutunut.
Jokapäiväiseen leipään kuuluu kuitenkin, kuten kaikki tietävät, paljon muutakin. Eikä mainittu leipä ole muuta kuin pieni murto-osa rippikoulukurssista.
Ellei tuomittu voi mainittua kurssia suorittaa, niin joutuu hän sangen omituiseen ja kiusalliseen asemaan.
Laki on tuominnut hänet vihittäväksi, ja laki kieltää vihkimästä häntä.