Hetken taivasteli hän portaiden päässä, tehden sen huomion, että ilma oli pahastumaan päin.
Sitten muisti hän saunassa olevat uudet, illalla tervatut lapikkaansa ja päätti noutaa ne, lähteäkseen päivän noustua salolta halkokuormaa tuomaan.
— Kyllä niissä nyt terva kestää, kun ovat koko yön kuuman uunin kupeella törröttäneet, ajatteli hän.
Saunan kodan ovi oli auki. Tuulipahan on näet sitä retuuttanut, arveli Koponen, mutta huomatessaan että itse saunankin ovi oli selkosen selällään, suutahti hän vähän renkipojalle.
— Pakanan eväs, kun ei sittenkään saanut tuota ovea säppiin, vaikka minä nimenomaan siitä muistutin!
Saunassa raapasi hän tulitikulla valkeaa, otti lapikkaansa uunin kupeelta, pudotti pönkinä olleet halot varsista, huomasi tervan tasaisesti ja hyvin kuivaneen ja aikoi juuri astua ulos, kun samassa tuli katsahtaneeksi ylöspäin.
Kotvasen töllisteli hän savustumassa olevia sianlihoja. Sitten hän kirosi. Kerran vain, mutta tarmokkaasti, lähtien senjälkeen takaisin tupaan.
Emäntä heräsi hänen tuloonsa, hieroi vähän silmiään ja kysyi:
— Joko sinä olet ylhäällä, kun en ole kuullut sinun nousemistasi.
Oletko sinä jo terve?
— Milloinkas minä sitten olen sairas ollut. Yksi siankinkku on saanut jalat alleen ja kävellyt pois saunasta.