— No voi tokiinsa… eihän niitä ole rosvoja ennen tällä kulmalla nähty…
Matikaisen akka jatkoi päivittelyään. Koponen istui kyynäspäät polvien nojassa, piippuaan imeksien, laputteli lapikkaittensa pohjia lattiaan ja murahti viimein:
— Vaikka eikö tuo löytyne se kinkku, kun minä olen tuumannut kutsua kaupungista sen poliisikoiran.
Koponen katsoa luinautti taas Matikaisen akkaan, että mitä se siihen sanoo.
Akka tuhersi vain kahvipannun ääressä, eikä isännän tiedonanto tuntunut häneen erikoisempaa vaikutusta tekevän.
— Eikös se tule kalliiksi se semmoinen poliisikoira? tiedusteli hän kumminkin, jotain sanoakseen.
— Tokkopa tuo sen kummempiin nousee… ja paremminhan saapi vasta olla talo rauhassa, jos saa rosvon paljastetuksi, sanoi Koponen ja alkoi tehdä lähtöä, mainiten kuitenkin vielä:
— Vai ei se sattunut kotiin se Matikainen?
— Ei… olisi nyt isäntä istunut, niin olisin vaikka kupin tätä sikurivettä tuossa varistanut. Olisiko sitä ollut asiaa Matikaiselle?
— Eipähän erityisempää… arvelin vain että jos ennättäisi huomenna tulla meille aidanpanoon.