Hänen myymäläänsä pääsee suoraan katukäytävältä, vieläpä niin suoraan, ettei tarvitse kiivetä yhtään porrasta ylöspäin eikä laskeutua yhtään porrasta alaspäin. Ei tarvitse edes harpata kynnyksen yli. Ovi on katukäytävässä kiinni ja myymälän permanto katukäytävän tasalla. Ahdas, pimeänlainen puoti täynnä naulakoissa riippuvia naisten ja miesten pukuja, ja ovella, valtakuntansa rajalla, seisoo kaiket päivät tummaverinen kauppias hajasäärin, kädet selän takana, rauhallisena mutta itsetietoisena, varmana, tanakkana ja terävänä, lyhyine, mustine piikkipartoineen. Hänessä on jotain, joskaan ei ylimyksellistä, niin ainakin ylimielistä, ja tiukat, valppaat katseet välähtelevät kakkulain läpi pitkin ja poikin vilkasliikkeistä katua.
Kaikesta näkyy, että mainittu herra tietää, mitä tahtoo. Ja mitä hän ei tahdo.
Mutta vasta vaaran hetkellä koetellaan miehen kunto lopullisesti. Ja vaaran hetki on nyt tullut.
Äskettäin oli puodin ulko-oviin ilmestynyt uudet reklaamikilvet. Toisessa pitkänhuiskea nuorukainen, parasta espistyyppiä, keikaroi punaisine poskineen uudessa puvussaan. Toiselta ovelta taas solakka neitonen heitteli tähän nuoreen herraan lumoavia silmäyksiä.
Ja tämän viehättävän parin omistusoikeudesta oli nyt syntynyt riita.
Se ei oikeastaan ollut enää riita. Se oli nähtävästi ennen kello kolmea ollut riita, mutta siitä oli ehtinyt kello kolmeen mennessä kehittyä tappelu, joka vaikutti katuyleisöön mieltäkiinnittävästi ja virkistävästi.
Sikäli kun taistelevien puolueiden kiihkeistä, katkonaisista huudahduksista saattoi päättää, lienee asian juriidinen puoli ollut suunnilleen seuraava:
Se koristemaalari, joka oli loihtinut kankaalle edellämainitut hyvinpuetun nuoren herran ja vielä paremmin puetun, ensi keväimen kukoistuksessaan olevan neidin, oli saapunut israelilaisen myymälään suomalaisen karhun harmaassa ja proosallisessa ominaisuudessa. Mitä myymälässä oli sanottu ja tapahtunut, siitä ei asiaan innostuneilla katselijoilla ollut tarkempia tietoja, mutta lopuksi oli kuitenkin käynyt niin, että karhu apulaisineen oli joutunut kadulle ja aikoivat he ilman muuta ottaa huostaansa nuo puodin ulkoseinää suuresti kaunistavat taideteokset.
Juutalainen kiiruhti kauhistuen puolustamaan kaunista pariaan. Syntyi lyhyt rintamataistelu. Juutalainen tuuppasi kristittyä karhuaan rintaan, ja karhu tarrautui kauppamiehen takinrinnuksiin kovin kourin.
Ensi ottelua oli todistamassa ainoastaan kolme joutilasta syrjästäkatselijaa, jotka tuntuivat koko lailla välinpitämättömiltä.