Varsinkin Alajärveltä, jonka hiljaisen paikkakunnan kuulumisista seudun alkuasukkaat ovat antaneet muulle Suomen kansalle tietoja hieman alakuloisessa äänilajissa.
Kevään tulo oli tietysti hyvä asia, mutta tuuli niin kovasti. "Järven jäätä on ankara tuuli kovasti ahdistanut, rynnistäen milloin yhdelle, milloin toiselle rannalle, tehden aina pienempiä vahingoltakin". Eikä se ollut hauskaa.
Kirkonkylän nuorisoseura riutuu hiljalleen, mutta varmasti. "Iltamien järjestäjät ja toimihenkilöt ovat huolettomia ja välinpitämättömiä".
Viime syksynä osti seura toimintansa elvyttämiseksi sadan markan arvoisen painimaton.
Se vaikutti aluksi hyvin virkistävästi, ja miesväki alkoi painiskella. "Mutta jonkun 'nelsonin' ja 'väännön' tehtyään miehet jo kyllästyivät ja mattokin sai jäädä rauhaan, kun miehet alkoivat ”levätä laakereillaan". Lieneekö niitä laakereita sitten jo paljonkin ehtinyt karttua. Olivat sanoneet: ”Antaa atleettien painia, sillä jos me painimme minkälaisessa villakopassa hyvänsä, niin kohta on niskat nurin ja jäsenet pois paikoiltaan".
Syksyllä oli Alajärvellä vielä, kuten muissakin oikeissa kunnissa, nimismies, kunnanlääkäri ja pappi.
Joulun aikaan puki nimismies turkit ylleen, nousi rekeen ja ajoi pois Alajärveltä, tulematta enää takaisin. Kunnanlääkäri ja pappi jäivät kahden.
Sitten läksi kunnanlääkäri. Pappi jäi yksin edustamaan Alajärven entistä virkamiehistöä.
Pappi tunsi kai olonsa yksinäiseksi, sillä lopuksi rupesi hänkin lähtöä tekemään.
Surumieliset alajärveläiset istuivat poski kämmenen nojassa akkunanpielessä, katsellen, miten pappikin ajoi tiehensä ja miten tuuli ahdisteli järven jäätä milloin toiselle, milloin toiselle rannalle. Päivä oli harmaa ja sydänalassa tuntui apealta…