Ovelle ilmestyi hyvin partainen mies, Jykkälän Paavo, joka laski hattureuhkanansa oven pieleen, katseli miettiväisesti ympärilleen ja arveli:
— Kotonahan se taitaakin opettaja olla?
— Kotonahan minä… riisuppas sitä turkkiasi sinne eteiseen.
Partanaama vetäytyi eteiseen ja puheli puoleksi itsekseen vyötään riisuessaan:
— Ne kun tuolla Korppilan mökillä tiesivät opettajan kaupunkiin lähteneen, niin minä jo arvelin, että kenenkäs hevosella se opettaja olisi kaupunkiin lähtenyt, kun on oman hevosen jalka kipeänä, eikä ole meiltä hevosta kysynyt…
— Kuuluukos sille Jykkälän Paavolle muuta? tiedusteli opettaja vieraan palattua takaisin. Olisi siellä uunin reunalla savutkin…
— Eipähän tuota erinomaisia… olisikohan pistää rettinki palamaan näin aamutuimaan.
Opettaja meni viereiseen huoneeseen joitakin papereitaan järjestelemään, koska kaksikymmenvuotisen kokemuksensa nojalla tiesi kuluvan vielä hyvän aikaa, ennenkuin Jykkälän Paavo pääsisi asiansa päähän kiinni.
Kahvikin joutui viimein, ja Paavo edistyi arveluissaan niin pitkälle, että mietiskeli:
— Jokohan se meinaa sitten talveksi herjetä…?