— Kukahan hänen tiennee, tuumi opettaja jotain sanoakseen ja haukotteli sanomalehtensä takana.
— No siltä se vähän tuntuu, väitti Paavo. Se on niin varma ja selvä merkki, että kun rosvot ja vorot alkavat tulla oikein rohkeiksi, niin on se talvikin silloin tulossa… ne yrittävät ennen lumen maahan lankeamista saada riistansa kootuksi nekin.
— Onkos niistä kuulunut jotain erikoista — niistä rosvoista? tiedusteli opettaja. Eihän niitä ole tällä kylällä kuulunut eikä näkynyt moniin vuosiin.
— Ne ovat kai olleet muualla välillä. Mutta kyllä ne tuntuvat taas kotiutuneen.
— Ovat tainneet ihan teillä käydä?
— Käviväthän ne ruojat… melkein kaiken voin ja leivän näet veivät kylmästä tuvasta. Aivan kuin nenän alta ottivat, ryökäleet!
— Vai kaiken voin ja leivän!
— No melkein. Joka paikkaan ne tellääntyvätkin, halvatun ketaleet.
— Kyllähän niitä rosvoja riittää vähän joka paikkaan, myönsi opettaja.
— Riittäähän niitä paholaisia — en paremmin sano, valitti Jykkälän Paavo. Mistä heitä korvennettavia siunautuneekin, vaikka kuuluvat jo linnatkin olevan niin täynnä, että katosta pitää uusia sisään tupata.