— Kai niitä rosvoja riittää maailman loppuun asti. Eivätkö nuo silloin loppune rosvotkin.
— Kaipa ne silloin loppuvat, toivoi Paavokin. — Mutta kyllä siihen on vielä aikaa — ja tämän tuhman talonpojan sen pitää vain siihen mennessä elättää herransa ja narrinsa, rosvonsa ja kerjäläisensä.
— Ei sinulla ole tietoa taikka aavistusta siitä, minne päin ne rosvot olisivat lähteneet? kysyi opettaja.
— Enpä minä taitaisi tässä paikassa vanheta, jos minulla siitä tietoa olisi. Tuli se taloröttelökin rakennetuksi neljän tien risteykseen, niin ettei tässä osaa yksinkertaisella ymmärryksellään arvostella, mikä tie niitä on parhaiten miellyttänyt.
— Ei niitten nyt sentään luulisi kaupunkiin päin lähteneen.
— Ka eipä ei. Paitsi jolleivät ole järkiään olleet kaupunkilaisia rosvoja.
— Niin, olisivathan ne voineet olla kaupunkilaisiakin, myönsi opettaja.
— No, ka mikä ettei! Milläs ne muuten kaupunkilaisetkaan eläisivät, kun eivät kylvä eivätkä niitä eivätkä myös kokoo riiheen.
— Jolleivät ole olleet Kaavin puolelta?
— Eivät ne ole kaavilaiset sitä sorttia rosvoa — ne varastavat niin vähän kerrallaan, ettei se ole tosikaan… Se kun kaavilainen lähtee varastamaan, niin se ottaa niin niukasti, ettei se ole muuta kuin oikeus ja kohtuus… sen verran saakin varastaa, kun on kerran varastamaan lähtenyt. Mutta nämä pirun paistikkaat kun näet veivät melkein koko talon tyhjäksi. Näyttäisin minä niille hävittömän kevennyksen, jos kiinni saisin!