Tuntia myöhemmin lepäsi Kinnarin mökki syvässä unessa.
III
Kello neljältä aamulla oltiin Jykkälässä jo jalkeilla.
— Eihän sitä tiedä, vaikka olisivat tuossa paikassa jo täällä, sanoi isäntä hörppien pöydän päässä aamukahviaan ja vilkaisten nurkassa harvakseen naksuttelevaan seinäkelloon.
Emäntä haukotteli mitään vastaamatta ja läksi sitten askareilleen.
Isäntä jäi yksin tupaan.
Oli raskasmielinen, pimeä syksyinen aamuyö ulkona, ja pöydällä palava lamppupahanen levitti vain niukkaa valoa tupaan.
Hiljaisuus alkoi vähitellen painostaa. Kovin olikin tullut ruvetuksi eilen illalla myöhään levolle, Jykkälän talon elämänjärjestykseen nähden.
— Kun eivät alakin jo joutua, harmitteli isäntä lopuksi. Johan tuota olisi kaupungista melkein jalankin tänne ennättänyt…
Aika kävi pitkäksi.
Isäntä veti viimein saappaat jalastaan ja heittäytyi vuoteelle venymään.