Isäntä oli nyt vaipunut melkein uneen eikä kuullut emännän napinaa. Tai ei ollut kuulevinaan. Kun ei mitään vastausta saanut, jatkoi emäntä mietelmiään:
— Myllyynkin pitäisi lähteä, kun eivät rengit jouda. Kaikki on jauhot ihan lopussa, eikä muuta kuin maata pötköttää… Niitä vain vuottelee koiria ja muita urkkijoita… näistäpä se nyt sitten apu lähti — ja autuus…
Isäntä jo hiljalleen kuorsaili.
Emäntä meni pöydän ääreen ja koetti kiristää kahvipannusta, mutta ei saanut muuta kuin poroja. Huokasi:
— Ho-hoi, kahvinkin on särpinyt kaikki — joutessaan!
* * * * *
Mutta sillä aikaa vetelivät poliisit makeimpia aamu-uniaan Kuorelammin varsin vaatimattoman kestikievarin vierashuoneessa. Poliisit ja poliisikoira.
Olivat tulleet iltayöstä, mutta kuultuaan, että Kytölän kylään oli vielä lähemmäs peninkulman matka, oli vanhempi poliisi Sakari Makkonen sanonut että:
— Mitäs me siellä keskellä yötä tehdään?
Johon nuorempi, Kalle Ratilainen myönsi: