Yleinen mielipide oli alunpitäen selvillä siitä, että Löfman oli salapoliisi ja hänen koiransa poliisikoiria. Mutta miksi hän ei ollut mennyt suoraan Jykkälään, vaan poikennut koululle, se antoi paljon päänvaivaa. Aamurukousten jälkeen aloitti opettaja ankaran kuulustelun.
Huomautettuaan siitä tunnetusta tosiasiasta, että eräät pojat — hän mainitsi muutamia nimiltään — saapuvat usein tarpeettoman varhain koululle saadakseen telmiä ja tapella toistensa kanssa, kysyi hän, kutka tänä aamuna olivat tehneet itsensä syypäiksi tuohon epäjärjestykseen.
Kukaan ei ilmoittautunut syylliseksi.
Järjestäjät, Jolpin Mikko ja Mannilan Ate, todistivat virkansa puolesta, ettei pihassa enempää kuin sen lähitienoillakaan ollut heidän saapuessaan ollut ketään.
— No milloin te sitten tulitte?
Pojat ilmoittivat tulleensa tavalliseen aikaan kello seitsemän tienoissa.
Opettaja tuumi hetkisen. Kinnarin ilmoituksen mukaan oli ikkunan särkeminen tapahtunut ainakin puolta tuntia aikaisemmin.
Järjestäjien puheissa ja käytöksessä oli kuitenkin jotain epäilystä herättävää. Mutta toiselta puolen piti heidän ilmoituksensa yhtä Kinnarin todistuksen kanssa, Kinnari kun oli tavannut pojat seitsemän tienoissa.
Opettajan kasvot kirkastuivat äkkiä, ja hänen päähänsä juolahti onnellinen ajatus.
Hän ilmoitti, että saunan ikkuna oli puoli seitsemän tienoissa aamulla rikottu ja muurari Kinnaria samalla heitetty halolla selkään. Opettaja sanoi, ettei hän tietänyt, mistä tuo rikos johtui, mutta lausui aavistuksenaan, etteivät hänen omat rakkaat oppilaansa olleet siihen niin viattomat, kuin miltä he tällä hetkellä näyttivät. Muissa olosuhteissa olisi hänen ollut ryhdyttävä mutkalliseen ja aikaa vievään tutkimukseen, mutta tällä kertaa oli sattunut niin onnellisesti, että syyllinen, jos se oli koulun oppilaitten joukossa, kohta voitiin saada ilmi.