Luotuaan ankaran silmäyksen oppilaisiinsa käski hän heidän istua hiljaa paikoillaan ja poistui pahaenteisesti hymyillen omiin huoneisiinsa.
— Tiedätkö sinä, mikä sinä oikeastaan olet? kysyi hän proviisorilta, joka Kinnarilta urkki tietoja paikkakunnan parhaista jänismaista.
Löfman ajatteli ensin vastata: proviisori Kalle Löfman Savonlinnasta, mutta kun sen seikan muutenkin piti olla opettajan tiedossa, joten ei voinut otaksua hänen odottavan niin yksinkertaista vastausta kysymykseen, piti hän parempana vaieta ja odottaa vastausta kysyjältä itseltään.
— Sinä olet salapoliisi, sanoi opettaja juhlallisesti, ja nuo koirat ovat poliisikoiria.
— Älä peijakas! ihmetteli Löfman. Sitä minä en ole tullut ennen havainneeksikaan.
— Niin, koulupoikain piireissä on sellainen käsitys lujasti vallalla. Ja kun niin on, niin sopii sitä tässä nyt käyttää tämän Kinnarin saattamiseksi oikeuksiinsa…
Asiasta syntyneen keskustelun lopputuloksena oli, että opettaja meni luokkahuoneeseen ja komensi kaikki pojat ulos pihalle riviin.
— Jako kahteen! karjaisi hän sitten synkästi.
— Yks, kaks, yks, kaks… jakoivat pojat.
— Kakkoset neljä askelta eteenpäin! komensi opettaja.