— Kolmellako ne tilasivat kupilla?
— Eikä, — mitäs ne kolmella?…
— Ka onhan niillä se koiran kehveli… eikö tuo liene yhtä iso virkamies kuin ne itsekin…
Samassa tuli palvelustyttö porstuan läpi kamarista ja sanoi, että olivat käskeneet koiralle antaa ruokaa.
— Siinä se nyt oli, sanoi isäntä. Koira niillä on aina ensimmäisenä.
Tokko ne itse syönevätkään?
— Eivät kuulu syövän ennenkuin Kytölässä. Käskivät panna hevosen valjaisiin, että pääsevät kohta lähtemään, selitti palvelustyttö.
— Vai jo niille nyt tuli kiire! ihmetteli isäntä pahantahtoisesti. Kun on saanut tässä koko aamupuhteen vuottaa ja vahdata mokomiakin herroja… nukkua pötköttävät kuin mitkäkin kenraalit puolillepäivin — ei tässä enää kerkeä omille töilleen…
Isäntä sylkäisi vihaisesti, otti rukkaset naulasta ja nurkasta tallilyhdyn, jonka lasit koirat tapellessaan porstuassa olivat rikkoneet, ja läksi valjastamaan hevosta.
Matkalle lähdettäessä tuli huonolla tuulella olevan isännän kanssa taas sananvaihtoa, kun toinen poliiseista käski koiran hypätä rattaille.
— No jopa nyt on hitto! sanoi isäntä. En minä vielä ennen ole koiria kyydinnyt. Eikö tuo tuommoinen votkale jaksa perässä juosta?