Mutta poliisit sanoivat, ettei sitä perässä juoksuteta. He ovat vastuussa koirasta, ja heidän on kuljetettava sitä rattailla. Vai luuleeko se isäntä, että tämä Pella on joku tavallinen rakki tai muu juoksulas?
Lopuksi kolme miestä ja koira jotenkuten sijoittautuivat ahtaille rattaille, ja sitten alettiin mennä kolistella routaista, kuoppaista maantietä pitkin Kytölään päin.
Mukavaa siinä ei ollut kenelläkään, mistä aiheutui pitkin matkaa vähän kahdenpuolista nälvimistä, minkä poliisit kohdistivat rattaiden ahtauteen, isäntä itsepäisellä ilkeämielisyydellä Bellaan, jota vastaan hän oli ruvennut tuntemaan syvää, voittamatonta vastenmielisyyttä.
Puolimatkassa, muutaman mäen alla tuli vastaan torppari Juuso Paakkula,
Kuorelammin isännän sukulainen.
— Kytölästäkö sinä tulet? kysyi kestikievarin isäntä pysähdyttäen hevosen.
— On siinä miestä jos koiraakin! ihmetteli Juuso kaivellen tulitikkuja taskustaan. Kaupungistako päin ne nämä vieraat ovat tulossa?
— Eikö nuo liene kaupungista, arveli isäntä. Tuo koira kumminkin… sen jo näkee päältäkin, ettei se ole näitä tavallisia maantolloja.
— Ja rinnustin auki vain ajetaan, jatkoi Juuso mietelmiään. Setolkan varassa se vain kulkee noinkin suuri kuorma — jo siinä pitää setolkan istua niinkuin tavallista tiukemmassa…
— Älä pakana! hämmästyi isäntä. Niinpähän on rinnustin auennut — vaikka kyllä se on tapahtunut juuri nyt. Vetäise sinä se kiinni, kun kerran siellä ääressä olet!
Juuso koputti piippunsa kengänpohjaan ja sanoi: