— Ka raahtiihan tuon vetäistä.
Vedettyään rinnustimen kiinni sanoi Juuso vastaukseksi kestikievarin isännän äskeiseen kysymykseen:
— Kytölästä päinhän minä kävelen — se taitaa tuo olla se poliisikoira, jota ne sinne Jykkälään odottavat?
— Eikö tuo se liene, murahti isäntä. Sen sillä on ainakin tavat ja ilveet.
Juuso katseli koiraa uteliaasti ja totesi:
— Ei se ole aivan tavallisen maatiaisen näköinen — mutta muuten koira kuin koira.
— Niin, koira se on poliisikoirakin, sanoi siihen poliisi Ratilainen.
Ei se muuten koira olisikaan.
— Ka eihän se, myönsi Juuso. Sitä ne nyt ovat Jykkälässä vuottaneet niin, että tokko lie koko yönä talossa nukuttu. Minä kävin siellä tänä aamuna kengän paikkuuta hakemassa, niin siellä oli jo noita ihmisiä kuin kinkereillä, eikö lie ollut pian koko Kytölän kyläkunta koolla.
— No apu siitä sitten läksi koirasta, kiivastui poliisi Makkonen. On ne nyt tarsineet lapikkaineen pihan jos pientareetkin…
— Enemmänpähän on jälkiä mitä haistella, sanoi kyytimies ilmeisellä vahingonilolla. Sittenpähän saapi oikein näyttää taitonsa, kun siitä sotkusta sen varsinaisen rosvon jäljet löytää.