Kusti hätkähti.
— Virkamatkallakos sitä sitten…?
— Ka virka… Olisi kysymys muutamasta varkaudesta tuolla Kytölän kylällä.
— No kyllä on sitten tullut koiralle erehdys… ei täälläpäin asu muita kuin se Törölän joukko, ja se on hyvin rehellistä väkeä, eivätkö liene uskovaisiakin, niin ettei niitä voi ensinkään epäillä, ilmoitti Kusti kiireesti.
— Emme me ketään epäilekään, selitti Makkonen. Me vain kuljetaan tämän koiran perässä, ja kehen se käy kiinni, niin sille me pistämme raudat käsiin. Vaikka alkaisi piispaa haukkua, niin me kohta niskaan…
— Vai niin on kovat järjestykset…
— Niinhän ne ovat. Jassoo, ettei tänne päin ole muuta kuin se… mikä se nyt olikaan?
— Törölän talo. Eihän täällä muita… Jos tuo koira on rosvon jäljillä ollut, niin ovat ne rosvot sitten painuneet siitä Törölän sivuitse Sorjolan järven puolelle. Siellähän ne kuuluvat olevan Sorjolan järven takana oikein rosvojen pesät.
Poliisit lähtivät jatkamaan matkaansa.
Kusti katseli heidän jälkeensä, ja kun poliisit olivat ehtineet ensimmäisestä tien mutkasta kääntyä, läksi hän juoksemaan halki metsän oikotietä Törölään päin, niin että risut jaloissa räiskivät.