— Hyvähän se olisi, jos kiinni joutuisivat, toivottelivat kytöläläiset. Sata vuotta on siinä paikassa rosvojen pesä ollut.
Sillä aikaa taivalsivat poliisit Törölään päin.
Puolimatkassa, sakeimmalla salolla, tuli heitä vastaan Törölän ukon vävy Kusti Nieminen.
— Päivää! tervehtivät poliisit. Minne tämä tie viepi?
— Eipähän tämä sen etemmäksi kuin Törölään, vastasi Kusti ja katseli uteliaana pitkää nahkavyötä, jonka toinen pää oli kiinni Bellan kaulanauhassa ja toinen pää kääritty Ratilaisen käsivarren ympäri.
— Eikö siitä enää mene mitään tietä etemmäksi? tiedusteli Makkonen.
— Taitaahan siitä jokin jalkapolku oikaista salon läpi sinne Sorjolan järven puolelle — mutta muita teitä siellä ei enää ole. Minnekä ne nämä vieraat ovat menossa?
— Eipähän siitä ole itselläkään tietoa… minne tämä koira vienee…
— Vai niin, vai koirako se…? Mikähän koira se sitten on? kysyi Kusti.
— Ka tämähän se on se tämän läänin poliisikoira…