— Olenhan minä siitä vähän kuullutkin, valmistautui Törö-Jussi torjumaan väijytystä, jota arvasi poliisien nyt ryhtyvän hänelle laatimaan.
— Vai jo siitä täällä salollakin tiedetään! kummeksui Makkonen. Soh, Pella, alahan asettua! Kyllähän me vähemmälläkin nähdään, ketä sinä tarkoitat! Mitenkä siitä on tänne asti sana levinnyt?
— Sattuuhan sitä aina joku tuolla Sorjolan järven puolella asuva poikkeamaan talossa, kun on ollut Kytölässä käymässä. Ja näkyyhän tuota itsellekin tulevan joskus tarvis lähteä täältä korvesta ihmisiä tapaamaan… jollei muuta varten niin ainakin suolan ostoon, selitteli Törö-Jussi.
— Mitenkäs se sitten tämä Pella osasi teidän jäljillenne, kun me siellä varkauspaikalla neuvoimme sitä rosvon jäljille? kävi Makkonen suoraan asiaan käsiksi.
Törö-Jussi oli kuitenkin varustautunut hyökkäyksen varalta ja selitteli edelleen rauhallisesti:
— Kun ei se sitten vain olisi löytänyt minun jälkiäni sieltä toisen tuvan ikkunan takaa ja pellon pientareelta…
— Mitenkäs ne teidän jälkenne olivat sinne tulleet? kysyi Makkonen hyvin viisaan näköisenä. Kävittekö te siellä?
— Ka, poikkesinhan minä siellä kirkolta tullessa… kun kuulin että Jykkälään oli kutsuttu poliisikoira, niin poikkesin kylältä tullessa tänä aamuna siellä Jykkälässä katsomassa, oliko siinä hölyssä mitään perää.
— Olihan siellä niitä ukkoja muitakin, mutta en minä muista teidän näköistä miestä siellä nähneeni, muisteli Makkonen. Vai muistatko sinä Ratilainen?
— Ei, en minä muista! kielsi Ratilainen.