— Vai vielä sinulle syömistä, kehvelin juoksulaalle! Puukon kun työnnän kurkkuusi, niin herkeät sinä ihmisten jälkiä nuuskimasta!
— Hrrh! alkoi Bella murista. Sen kunnioitusta herättävät hampaat paljastuivat, karvat pöyhistyivät, ja se kiinnitti Törö-Jussiin leimuavan katseen.
— Kun olisi vaikka ketunmyrkkyä! vikisi ukko uunilta, niin siinä sille olisi oikeata syömistä… vaan eipähän sen viisaus näy Törölän salolla loppuun asti riittävän.
Ukko sai taas yskänkohtauksen, ja Törö-Jussi kiljaisi Bellalle:
— Älä katsoa naljota minuun hyvin pitkään, taikka kun otan tuolta tuon tupakkapölkyn ja mätkäisen sen kalloosi, niin et ennätä ulahtaakaan, hornan hurtta!
— Hrrh!
Bella urahti entistä uhkaavammin ja otti askeleen Törö-Jussia kohti.
Törö-Jussi, jolla ei ollut käsillä minkäänlaista asetta, säikähti ja huusi:
— Nyt se piru hyppää kurkkuun! Ota akka korento sieltä ovipielestä ja tule apuun!
Emäntä kiiruhti asettamaan ruokakupin Bellan eteen ja maanitteli sitä syömään: