— Ei sattunut kotiin vehnäsiäkään, muisti emäntä huolestuneena, kun ei tiedetty vieraita odottaa eikä ole tullut itsellä leivotuksi. Vähän tipoja vain on, mutta ne taitavat olla jo hyvin kuivettuneita, kun siitä on jo pari viikkoa, kun ne ostettiin kirkolla käydessä siitä Tossavaisen paakarista…
— Vai vielä tässä tipoja ja muita vehnäsiä, vastusti Ratilainen, jolla oli kova kahvin mieliteko. Ja likoaahan se kuivakin tipo, kun sitä kahvissa liottelee.
— Likoaahan se tipo, vahvisti Törö-Jussikin.
— Vaan jos me tämän Ratilaisen kanssa sillä aikaa kävisimme noita ulkohuoneita vähän tarkastamassa, niin sittehän se olisi sekin tehty, esitti Makkonen.
— No kun ette kauan viivy, antoi emäntä luvan. Ei tämä kahvin kiehauttaminen pitkää aikaa vie.
— Pianhan me ne on vilkaistu, sanoi Ratilainen. Kun ilkeäisi pyytää emännältä jotain ruuan tähteitä tälle Pellalle. Eikö tuolla liene kova nälkä.
— No johan toki! sanoi emäntä kerkeästi. Mielellänihän minä annan syömistä tälle poliisikoiralle, kun se on niin viisaan ja hyväntahtoisen näköinen luontokappale.
Poliisit läksivät lopettamaan tarkastuksensa, mutta Ratilainen käski
Bellan, joka yritti tulla heidän mukanaan, jäädä tupaan.
Poliisien lähdettyä alkoi emäntä kokoilla savivatiin ruuan tähteitä.
Törö-Jussi heristi nyrkkiään Bellalle ja sanoi: