— Ilmankos minä muutama tunti sitten olin kuulevinani koiran haukuntaa, muisti Ratilainen.
— Mitenkäs te olette tänne asti joutuneet? tiedusteli Löfman?
— Niitähän me olemme varkaan jälkiä etsineet, tunnusti Makkonen hieman vastahakoisesti.
— Mutta ei tahdo tulla sen valmiimpaa koko asiasta, sanoi Ratilainen.
Silloin ilmoitti Löfman suuren uutisen:
— Siellä ne ovat toisessa ladossa, vähän matkan päässä täältä, ne varastetut tavarat. Diana sinne poikkesi penkomaan, kun minä päivällä kuljin niityn poikki, ja kun minä menin katsomaan, mitä se siellä touhusi, niin siellä oli muutama leipä ja voita mitä lienee ollut kymmeniä kiloja.
— Vai sinne ne juutakset älysivät ne kätkeä! huusi Makkonen. Eikö liene sanan meidän tänne tulosta lennättänyt se hulikaani, joka tuli meitä vastaan tiellä. Ilmankos niitä ei tahtonut löytyä, vaikka kaikki riihenkolotkin tutkittiin.
Poliisit läksivät juoksujalkaa niitylle, ja Löfman meni mukaan oppaaksi.
Tuvassa oli asema samaan aikaan kehittynyt tuskalliseksi.
Törö-Jussi koetti lepyttää Bellaa ja yritti ojentaa kättään sitä kohti, sanoen vapisevalla äänellä: