— Nyt on se poliisikoira tullut takaisin Jykkälään ja tuonut rosvon tullessaan!
— Aamen! sanoi Issakainen lopettaen saarnansa siihen paikkaan, sillä järkevänä miehenä käsitti hän oitis, että jatkaminen olisi ollut turhaa.
Tosin yritti hän vielä ehdottaa, että veisattaisiin virsi, ennenkuin erotaan, mutta kukaan ei kuunnellut häntä.
Oven täydeltä tunkeutui väki ulos tuvasta ja läksi juoksujalkaa
Jykkälään poliisikoiraa katsomaan.
Issakainen katseli ensin hiukan haikein mielin kuulijakuntansa äkillistä lähtöä ja huokasi itsekseen, mutta sitten, jäätyään aivan yksin, puki hän ylleen sarkapalttonsa, pisti karvalakin päähänsä ja läksi juoksemaan Jykkälään päin.
* * * * *
Mönkkösellä Issakaisen raamatunselityksessä olleen rahvaan mukana levisi sanoma jo myöhään sinä iltana ja varsinkin seuraavana päivänä laajalle Kytölän rajojen ulkopuolelle. Päivä päivältä kasvoi Bellan maine vakinaisena ja itsenäisesti toimivana valtionvirkamiehenä, ollen nyttemmin sekä tällä maan kulmalla että sanomalehtien kertomuksista muuallakin lopullisesti, varsinaisesti ja vakavasti vakiintunut.
Mutta etenkin Kytölän kyläläisten silmissä loistaa poliisikoira Bellan nimi melkeinpä tarumaisella hohteella.