— Oikein on näet käsiraudoissa… kyllä se taitaa sitten olla varma asia, myönsi jo naapurikin.
— Saat meiltä kilon sitä varastettua voita rasvoiksi, jos maistuisivat lapikkaasi ensi pyhänä vähän kuivilta, ilkkui Jykkälän isäntä. No oli se nyt hyvä juttu, että joutui tämä Törö-Jussi kerrankin kiinni! Ei se ole sen ensimmäinen synti. Ja tuo koirako se tämän Törön…?
— No kukas sitten! ylpeili Ratilainen. Siinä oli koko Törölän joukolla semmoiset kinkerit, kun tämä Pella ne oikein lujille otti, ettei tuolta mieheltä tahtonut puoleen tuntiin kieli suussa kääntyä, ja sen akka lotkahti lattialle niin hervottomana, että miesvoimalla täytyi siitä penkille nostaa, kun eivät omat polvensa kannattaneet.
— Niin se oli kuin parasta teatteria! todisti Makkonenkin.
Kaikki katselivat kunnioittavasti ja ihmetellen Bellaa, joka vähääkään välittämättä herättämästään huomiosta loikoi uunin kupeella permannolla etukäpäliään nuoleskellen ja siistien.
— No on siinä koko komisarjus! ylisti lopuksi eräs miehistä.
— On siinä… eipä uskoisi hylkyä moiseksi! säesti joku toinen.
— Ei se näistä puolin kannata tuo varkaan ammatti tässä meidän läänissä! huomautti Jykkälän isäntä Törö-Jussille, ja Makkonen myönsi hieman mahtipontisesti:
— Eihän se taida enää oikein kannattaa… ainakaan tämän poliisikoiran aikana.
Suurella voimalla ravisteli Issakainen parhaillaan hereille kytöläläisten ja lähipaikkakuntalaisten turtuneita omiatuntoja, kun hätäinen pojan ääni huusi kesken kaiken ovelta: