— Onko sinulla niin kiire? päivitteli emäntä. — Tässä meillä olisi kohta piiraatkin joutuneet… kun sattui tulemaan kerran meillekin tämmöinen vieras kuin tämä Iivo… eikö tuo alkane Simo Piiroinenkin pian vetäytyä sieltä pihaan.
— Onhan tässä jo tullut istutuksi… tulenpahan huomenna uudestaan, niin tuon ne rahat, murahteli Iivo Mutanen alkaen tehdä lähtöä.
— No voi sitä Iivoa… hykerteli emäntä hyvillä mielin.
Mutta noustuaan seisomaan ja pantuaan jo hatun päähänsä sanoi Iivo Mutanen verkalleen:
— Semmoistahan minulla olisi ollut asiaa sille Annastiinalle — vaan ei sattunut kotosalle — että olisiko tuo välittänyt tämmöisistä kaupunkituliaisista?
Näin sanottuaan kaivoi hän taskustaan pienen rasian ja pani sen pöydännurkalle jääden sitten seisomaan keskelle lattiaa.
Emäntä katseli rasiaa ja sanoi:
— Onpas siinä korea loota… mitä hänessä mahtanee olla?
— Saa sitä katsoa, lupasi Iivo seisoen hattu päässä. Emäntä pyyhkäisi käsiään, otti kotelon varovaisesti hyppysiinsä ja kopeloi sitä.
— Kyllä on korea… kultapuustaimet kannessa ja kaikki…