— Ei se ole ihme, että on tuo valtio tämän Kontkasen poliisiksi asettanut, kun se saa kiinni kenenkä vain tahtoo.
Poliisi tupakoi vaiteliaana, mutta äskeinen närkästys oli kokonaan haihtunut. Häntä melkein jo harmitti, että hänen täytyi viran puolesta viedä Heikki Piiparinen nimismiehen kynsiin. Lopuksi ei hän voinutkaan olla sanomatta:
— Kehnoko se on sinutkin riivannut viinankauppiaaksi, vaikka sinulla on ollut vakinainen virka siellä Maininki-laivassa?
Heikillä oli jo selitys valmiiksi haudottuna.
— Eihän tähän olisi pitänyt kietoutua, mutta kun tuolla Pötkänlahden kestikievarissa oli semmoinen tuntematon mustapinta mies, joka narrasi… sanoi, ettei hän uskalla itse tulla kaupittelemaan tänne Korpivaaran puolelle, kun täällä on semmoiset poliisitkin, että näkevät korttelinverran harmaan kiven sisään ja tavoittavat kiinni kovimmankin juoksijan.
Tuomas Kontkasesta tuntui tämä selitys kyllä jossain määrin uskottavaltakin. Hän nimittäin sattumalta tiesi, että siellä Pötkänlahden puolella oli kierrellyt semmoinen mustaverinen mies, joka oli myyskennellyt viinoja ja jota epäiltiin pienistä varkauksistakin.
— Pakkokos sitä on antaa kaikenlaisten kulkijain narrata itseään pahuuden tekoon, nuhteli poliisi Heikki Piiparista, joka myönnytteli:
— Eihän se pakko… mutta kun se on tuo liha heikko.
Ja osoittaakseen, ettei hän ollut läpeensä turmeltunut, jatkoi hän:
— Mutta se tuo tämä henki se kyllä olisi altis…