— Se on nyt siellä Roivaan mökillä hierotuttamassa itseään sillä Piipariskalla… tällä nimittäin minun äidilläni, se Annastiina. Niin oli kovasti ruvennut selkää repimään ja vasenta jalkaa kolottamaan siellä salolla juostessa, että ei enää kunnolla kävelemään päässyt. Eikö liene mitä reumatistia… sanoi olleen jalkojensa märkinä koko ajan.
— No jopa sattui hyvästi, iloitsi poliisi. — Ihan se vetää kuin meidän puolta!
— Vetää se… lähdetään nyt sukkelaan sinne Roivaan mökille.
Kiireesti läksivät miehet salopolkuja oikasemaan Roivaan mökille.
— Osaatkohan sinä nyt oikein hyvästi järjestellä…? kysyi Heikki Piiparinen.
— Kyllä minä osaan… ja kun sanon oikein, niinkuin se on, niin kyllä se Annastiina on minulle aina ollut suosiollinen… olisin minä sen jo ennenkin saanut.
Ja tahtoen kohentaa arvoaan Heikki Piiparisen silmissä sanoi poliisi:
— Ja Annastiinan minä olisin lopuksi muutenkin ottanut… se oli niin sottailtu.
— Hyh… vai olisit sinä ottanut Annastiinan muutenkin… no sittenhän se sopii niinkuin suutarin näppi sinne…
Poliisi Kontkanen vilkaisi Heikkiin, että puhuukohan se taas pilkalla. Mutta Heikki joudutti askeleitaan ja käveli edellä, niin ettei siitä saanut oikein selvää.