* * * * *
Suutari Roivaan mökki on ummelleen neljä vanhaa virstaa Hukansalolle päin sen tien varressa, joka Hukansalolta vie kaupunkiin päin yhtyen valtamaantiehen. Ei siellä olekaan muita kuin se Roivaan mökki. Jos olisi kulkenut ajotietä pitkin, niin olisi pitänyt kiertää Mustankankaan Ratilaisen kautta, mutta miehet oikaisivat metsäpolkuja, niin että matka lyheni puolella.
Kun Heikki Piiparinen tuli takaisin Roivaan mökille, josta aamulla oli lähtenyt, hieroi Piipariska taas Annastiinaa, joka ähkyen ja välistä valitellen makasi Roivaan sängyssä.
— Joko sinä ennätit käydä Hukansalon Mutasessa asti? ihmetteli Piipariska.
— Johan minä, sanoi Heikki. — Pistelin noita oikoteitä, niin pääsin pikemmin.
— Joko ne… ohhoh kun viileksii pahasti… joko ne olivat saaneet sen pässin kiinni, ne Mutasen pojat? tiedusteli Annastiina.
— Eivät kuulu perustavan Piiroisen pässeistä enempää kuin lampaistakaan, murahti Heikki Piiparinen.
Ja ikäänkuin synkistyen Mutasen poikien kelvottomuutta hän jatkoi:
— Ei ne siellä kuin istuivat hännällään tuvan penkillä ja irvottivat, niin että tupakkasylki leualle valui… siinä on sitten jonninjoutavia miehiä, ne Mutasen veljekset. Ei ne kuin nauraa irvottivat sillekin, kun minä kerroin tämän Annastiinan niin kipeytyneen siellä salolla telkutessaan, ettei kotiinsa asti päässyt.
Piipariska paineli jotakin kohtaa kipeästä jalasta peukaloillaan.