— Voi voi voi, valitteli Annastiina. — Älkää hyvä Piipariska…
— Koskeeko siihen vielä? kysyi hieroja.
— Koskee siihen… se on niin hellänä jotta oikein.
— Siinä on näet se taudin solmu, selitti Piipariska. — Antaahan kun minä hellävaroen nyplöttelen tuosta ympäriltä.
Heikki Piiparinen pani tupakaksi.
Annastiina huokaili sängyssä Piipariskan kynsissä.
Vihdoin hän valittavalla äänellä sanoi:
— En olisi uskonut noita Mutasen poikia niin… ottivat ne viime vuonnakin kiinni saman pässin, itse tarjoutuivat avuksi, eivätkä huolineet rahastakaan, vaikka minä olisin heidän vaivansa maksanut.
Heikki Piiparinen tupakoi äänettömänä.
— Olisi edes lähtenyt se Iivo… kun ollaan rippikoulutovereitakin… eihän se ennen ollut niin piittaamaton.