— Pappihan sinusta kehnosta olisi pitänyt tulla! Poiketaanko me tuohon Pötkänlahden kievariin?
— Minusta nähden.
— Ja eikä poiketakaan. Kiire se on naimahommissa. Kyllä tämä ruuna jaksaa vetää loppuun asti, päätti Kasurinen.
Aapeli Kasurinen huimasi ruunaa ohjasperillä ja huilautti pitkäveteisen:
— Hevo-neee…eee!
Ruuna olisi totuttuun tapaan poikennut väkisinkin kievariin, mutta Aapeli Kasurinen pakotti sen takaisin maantielle ja antoi piiskasta.
— Sinäkö tässä vai minä, senkin koni! Alatko ravata, taikka…!
Valjakan mäki on viimeinen suurempi mäki ennen kaupunkia. Ruunan junnatessa kuormaansa ylös mäkeä, huudahti Aapeli Kasurinen taas:
— No kohta saa sitten Mönkkösen leski semmoiset kihlat, että jo pitää koko huoneen välkkyä, kultakellon ja hopiaperät… hei, ruuna, vieläkö sinä olet aisoissa!
— Onnea vain ja lykkyä! kuului ivallinen ääni takaapäin.