— Kuka se huusi? kysyi Kasurinen.
Sulhanen ja puhemies kääntyivät katsomaan taakseen. Pekka Turunen sanoi:
— Se on Hukansalon Iivo Mutanen, ukko Jyrki Mutasen poika. Millä pahuuksen ajalla se on tuonne taakse ilmestynyt?
Iivo Mutanen se kyllä olikin. Oli lähtenyt asioilleen kaupunkiin ja ajella nytkytellyt jo parisen kilometriä aivan heidän perässään, kuullen melkein kaiken mitä he kovaäänisesti olivat puhelleet.
Nyt se siellä kökötteli irvistellen kärryissään hattureuhka silmillä. Ja kun näki, että hänet oli huomattu, huusi taas:
— No minnekäs sinä sen Piiroisen Annastiinan hylkäsit? Vai eikö se huolinutkaan sinusta?
— Sano syötävälle, että jätit sen hänelle itselleen, neuvoi aulis puhemies.
— Minä jätin sen sinulle, Annastiinan… eivät ne ole muille kuin Mutasille ennenkään toisten tähteet kelvanneet! huusi Aapeli Kasurinen kiukusta punoittaen.
Se oli letkaus Iivon omasta äidistä, Kaisa Romppas-vainajasta, jolla oli ollut yksinäinen lapsi, ennenkuin se meni Jyrki Mutaselle, vaikka se lapsi oli kyllä kuollut jo ennen äidin naimisiinmenoa.
Kun Mutasen poikiin eivät kuitenkaan vähät pysty, niin vastasi Iivo Mutanen vain yhä irvoitellen: