— Kiitos vain, kelpaahan ne köyhälle rikkaan tähteetkin… jollet vain silmiä ole vienyt!
Se oli siitä Mönkkösen leskestä! Eihän se nyt tosin aivan silmäpuoli ole, mutta kieltämättä on hänen toinen silmänsä aika himmeä.
— P—leen rutjake! kirosi jo Aapeli Kasurinen, vaikka häntä pidettiinkin jonkinverran jumalisuuteen taipuvana.
Sitten hän kiljaisi:
— Saat kuin saatkin Annastiinan, ei siitä näy enää huolivan muutkaan… mutta varaa kanssa appiukollesi ylihuomiseksi kahdeksansataa markkaa… jos meinaat saada Piiroisen talorötiskössä kotivävynä asua.
Hevonen oli nyt päässyt mäen päälle. Vihastunut Kasurinen sivalteli piiskalla ruunaansa ja ajoi täyttä lentoa kaupunkiin asti jättäen irvistelevän Iivo Mutasen huononpäiväisine hevosineen kauas jäljellepäin.
— Muistaa se vielä nuo puheensa, Iivo Mutanen! uhkasi Aapeli Kasurinen äkeissään ajaessaan tulliportista sisään.
Iivo Mutanen toimitteli kaupungissa asioitaan ja yritti Seurahuoneellakin pistäytyä, mutta ovenvartija tunsi hänet siitä entisestä asiasta, jolloin Iivo oli humalapäissään rähjännyt ja särkenyt kaksi ruutua Seurahuoneen ovesta, niin ettei Iivo päässytkään sinne "Roistolan" puolelle 75 pennin tuutingeita juomaan.
Sitten muisti hän käydä "Savo-Karjalan" konttorissa viemässä sen Sinkkosen lesken ilmoituksen, jonka Sinkkosen leski oli Pötkänlahden kievarissa jättänyt hänen toimitettavakseen.
— Oletteko te Pötkänlahdesta? kysyi ilmoitusta vastaanottava konttorineiti, jolla oli vanha täti Pötkänlahdessa.