Kolmisen kilometriä kaupungista ajettua aukesi rinnustin.
— Ptruu, rinnustin aukesi! huusi Pekka Turunen.
Hevonen pysähtyi.
— Kehnoakos sinä sitä sitten niin huonosti kiinnitit! tuhahti Aapeli Kasurinen ihan vihassa. Pätö asiasta!
Pekka Turunen tiesi sitoneensa rinnustimen aivan niinkuin se oli sidottavakin, mutta saattaahan se silti aueta, kun niikseen sattuu. Hän ei kuitenkaan viitsinyt ruveta riitelemään moisesta vähäpätöisyydestä, vaan hyppäsi alas kärryiltä, kiinnitti rinnustimen uudelleen, tällä kertaa niin tiukkaan, että tiesi varmasti sen kestävän vaikka Kuopioon asti, ja nousi sitten taas kärryille.
Ajettiin. Äänettömyys kävi yhä painostavammaksi. Se kävi ihan sietämättömäksi.
— No on sillä Simo Piiroisella nyt näistä puolin tuota rahaa enemmän kuin jollakin toisella muuta paperia, aloitti Pekka Turunen äkkiä.
— On! äyskäisi Aapeli Kasurinen heti. — Sitävartenko sinä sitä Annastiinaa oletkin muille toimittanut ja minulle vain Mönkkösen leskeä tyrkyttänyt?
— Ka…! ällisteli Pekka Turunen keksimättä heti vastausta tähän hyökkäykseen.
Mutta Aapeli Kasurinen, vihasta tuhisten, hyökkäsi edelleen: