— Hiidestäkö ne sen vielä tietäisivät? Ei olisi tietty mekään, jollei olisi kaupungissa käyty.
— Kunpa oli se Iivo Mutasen pahulainen siellä kaupungissa, synkistyi Kasurinen.
— Eihän se Iivo käynyt kihlojen ostossa, niin että mistäs hän sen olisi kuullut!
— Niin, se on kyllä totta… mistäs se sen…
— Kun aivan sattumalta tuli se kultaseppä meillekin sanoneeksi.
Pekka Turunen punoi juonen lankoja yhä taitavammiksi.
— Me ei ole kuultu mitään koko perinnöstä, eikä uskota sittenkään, kun milloin kuullaan… kuule, Kasurinen, me ei olla käyty edes koko kaupungissa!
Aapeli Kasurinen nyökäytti päätään osoitukseksi, että hän oli täydellisesti ymmärtänyt.
— Ja jos vaikka sattuisi se Iivo Mutanen milloin sanomaan, että me oltiin kaupungissa, niin se pitää tehdä valehtelijaksi ja sanoa sen olleen kaupunkimatkallaan niin humalassa, että se on voinut luulla vaikka tuota ukko Kilpeläistä taikka Mustankankaan Ratilaista sinuksi.
Aapeli Kasurisen naama loisti tyytyväisyydestä. Kuinka kaikki kävi selväksi ja mutkattomaksi, kun Pekka Turunen sai järjestellä asiat mielensä mukaan!