Jaakolla oli nähtävästi sama maailmankatsomus kuin minullakin, ja hän istui sangen mielellään ongella kanssani Kahnurin luodon kupeella ja kertoi jännittäviä kertomuksia niistä "kolmileikko"-ahvenista; joita mainitulta paikalta muka on joskus saatu. Ja me haaveilimme puolittain tosissamme kolmileikkoahvenista ja poltimme puolessa päivässä kahteen pekkaan vähintäänkin laatikon savukkeita. Jaakolla oli hyvää aikaa olla minun seuranani, sillä hän oli seitsemissäkymmenissä ja oli jo tavallaan eläkkeellä, palveltuaan taloa uskollisesti likipitäin neljäkymmentä vuotta.
— Niin, tää nuori isäntä on ikänsä ollut maistamaton, jatkoi Jaakko keskustelua isäntäväestään.
Nuori isäntä alkoi, sivumennen sanoen, olla viisissäkymmenissä, ja vanha isäntä oli ollut vainajana jo vuosia parikymmentä.
— Mutta se vanha isäntä, ukko Eetu, se maistoi joskus, maistoi niin tulenvietävästi, kun se paikka sattui, ja silloin se piti talossa semmoista jöötä, että se kuului tyynellä säällä tämän lahden toiselle puolen, tuonne Rummukaisen mökille. Mutta sitten se yhden äkin herkesi urkon maistamattomaksi, eikä nauttinut enää sitä alkohoolin ainetta kuin minkä lie joskus rippikirkossa vähän saanut. Se näet sattui semmoiseen raittiuden esitelmään, josta sille jäi ikäänkuin oka sisälmyksiin…
— Vai on täälläkin käynyt raittiuspuhujia jo niin kauan sitten.
— Eipä niitä liene käynyt silloin, eikä liene käynyt sittemminkään. Ei täällä ole käynyt kuin yksi, mikä lie ollut maankiertäjä, joka narrasi rahaa semmoisella taikalyhdyllä, ja sekin oli humalassa koko ajan. Vaikka kyllä se niitä kuviaan silti näytteli koko rahan edestä — markan neljänneksenhän se niistä kuului ottaneen katsomisen palkkaa. En minä tullut siellä käyneeksi, mutta muita kyllä kävi meiltäkin. Se sai meidän kukolta se ukko Eetu semmoisen esityksen, ja sekö tuo eikö liene siihen vähän sattunut.
Siitä on jo vuotisen kolmekymmentä. Oli semmoinen pyhäiltapäivä alkukesästä. Ukko Eetu, se vanha isäntä, oli mennyt kestikievariin, ja sen arvasi, ettei se sieltä ihan vesiselvänä takaisin tule. Romppasen renki oli tullut tupakoimaan minun luokseni — taisi meillä olla jotain kellokauppojakin siinä hiereellä — ja miten me siinä sitten istuttiin aitan rapuilla Ja tuumiskeltiin jonninjoutavia, niin se aikoi katsella meidän kukkoa, joka siinä pihassa koikkalehti, ja sanoi sitten näinikään:
Oletkos sinä milloinkaan nähnyt kukkoa humalassa?
Enhän minä sitä ollut nähnyt.
— Kun olisi vähän viinaa ja leivänmuruja, niin pian sinä sen näkisit.