— Mutta enhän minä nähnyt siellä ketään toisen lehden edustajaa. Koko huoneessa olin minä ainoa, joka kirjoitin, ja minä kyllä kirjoitin kaikkien muittenkin edestä.
— Sen näkee kyllä. Toisen lehden reportteri oli tietysti seuran huoneistossa aikaisemmin päivällä ja kopioi päätökset kaikessa rauhassa sihteerin papereista jo hyvän aikaa ennen kokouksen alkua. Niinhän nämä asiat tavallisesti hoidetaan.
Seuraavana aamuna valmisti nuori reportteri oman selostuksensa suurella huolella kotonaan, kilpailevan lehden kokousreferaatista, joka aivan oikein upeili siellä kahdella palstalla. Kun hän sitten lopun päivää tutki omia laajoja eilisiltaisia muistiinpanojaan, teki hän sen havainnon, että hänen oli mahdoton ymmärtää suurinta osaa omasta käsialastaan, ja keksimistään lyhennyksistä ja hieroglyfisistä merkeistä ei hän ymmärtänyt ainoatakaan.
Mutta sehän olikin nyt samantekevää.
Sitäpaitsi ei hän olisi eläissään päässyt selville siitä, mistä hänen muistiinpanonsa alkoivat ja missä järjestyksessä ne jatkuivat.
Sillä hän ei ollut muistanut numeroida käsikirjoitusliuskoja.
Kiitos hyväntahtoisen faktorin jäi tämä nuori mies kiirastulensa jälkeenkin sanomalehtimieheksi, ja on sittemmin selostanut monta kokousta, muistaen kuitenkin numeroida käsikirjoitusliuskat. Näitä kokousselostuksia on hän joskus julkaissut nimimerkillä Tiitus.
Kummitusjuttu.
(Vanha tarina.)
1.