Todettuaan ettei kahvipannua ruveta liikuttelemaan nousi Anna-Riitta lähteäkseen. Hänellä oli jo käsi ovenrivassa, kun emäntä sanoi:
— Vaikka mitäpä tuo Karilan isäntäkään enää kotimiehellä tehnee tässä ajallisessa elämässä.
Anna-Riitta kääntyi säikähtäen ympäri ja kiljasi:
— Herra isä, mitä se emäntä puhuu? Onko se Pietari kuollut, kun en minä ole mitään kuullut?
— Ei kai siinä paljon sitä henkeäkään liene, kun on yön kivi kaulassa kaivossa ollut.
— Mitä se sinne kaivoon meni… voi hyvä isä tokiinsa…
— Eikö tuo liene se rietas sen sinne lennättänyt…
Emäntä kertoi sitten kaikki mitä tiesi Karilan Pietarin kaivoon menosta.
Siihen tuli Ottokin vihdoin halkosylyyksineen, jonka vihanväessä paiskasi uunin eteen niin että lattia tärähti.
— Vieläkö sinä vihollisen kuvainen siinä paiskelet! kiljasi emäntä.