Ja kääntyen Anna-Riittaan päin:
— Siinä sen vieraskin näkee, minkälaisia nämä ovat, nämä meidän pennut! Ensin maleksii puolen päivää yhden halkosylyyksen kanssa, ja sitten paiskelee sitä niin, että koko tupa on mennä hajalle.
Mutta Otto kiipesi uunille ja alkoi kiusata kissaa — Ja kellekähän tuo nyt sitten jätti sen maallisen hyvyytensä — se Karilan Pietari? tiedusteli Anna-Riitta.
— Eipä sillä kuulu muuta perikuntaa olevan kuin minkä se Rankan Leena, täti vai mikä lie.
— Sekö, joka oli sillä Rankan Eljaksella, sillä vainajalla, emäntänä?
— Se sama hönttö… Annatko sinä Otto sen kissan olla!
— Vai ei sillä ollut muuta perikuntaa…
— Eipä ei.
— Näinköhän se Leena jo sitä asuu, sitä Karilaa?
— Mitäs se sitä asumaan rupeisi, kun itsellään on parempi talo. Ja nyt kun siellä kummittelevankin kuuluu…