Alkoi jo hämärtää kun Anna-Riitta pääsi jatkamaan matkaansa.
3.
Mähösen kaupassa oli haudankaivaja Hauta-Antti ja pari renkimiestä tiskiä pönkittämässä'. Seisoskeltiin lakkireuhkanat päässä, nojailtiin tiskiin, käryyteltiin kahden pennin sikaareja ja syljeskeltiin pitkin permantoa.
— Antaisko se kauppias vielä pari sikaaria, sanoi toinen renkimies.
— Oliskohan tuota antaa… kun on sulia sitä velkaakin niin paljon entistä, sanoi kauppias, kaivaen kuitenkin laatikosta kaksi sikaaria.
— Mitä paljon sitä nyt on — alun kolmattakymmentä markkaa… on niitä velkaisempiakin.
— Onpa sitä siinä yhden renkimiehen-velaksi. Jos kuolisit vaikka, niin sinne menisi joka penni.
— Menisi se, todisti Hauta-Antti miettiväisen näköisenä. Sinne se menisi…
— Jäisi minulta toki vaatteet jälelle; jäihän ne Karilan Pietariltakin, vaikka se kaivoon meni.
— Mitä se tämä Orttolan renki siitä kaivoon menemisestä puhuu? tiedusteli Anna-Riitta, joka juuri tulla kopisteli sisään nyytteineen.