— Kuuluu kaivoon menevän, kun ei jaksa velkojaan maksaa, valehteli kauppias, iskien silmää miehille.
— Hyvä isä tokiinsa, kaikkiko ne nyt miehet tältä kylältä lähtevät kaivoon menemään? päivitteli Anna-Riitta.
— Joutavathan ne nämä tämän kylän miehet kaivoon, vakuutti Hauta-Antti. Kaivoonhan nämä joutavat. Ja akat perässä. Mitä pikemmin vaan menisivät niin sen parempi. Ihan tässä joutuu hampaat naulaan tällä haudankaivajan alalla, kun ei kukaan enää koko seurakunnassa jaksa kuolla. Kun vaan pysyisivät sitten haudassaan siivolla, eivätkä tyhjää rupeisi reistailemaan, niinkuin se Pietari-vainaja.
— Joutavaa lorua koko juttu! kiisti kauppias. Martosen akka mitä lie nähnyt pahaa unta siellä Karilassa kotimiehenä ollessaan, niin siitä nyt koko kylä haastaa ja höllöttää. Niin että kyllä pitää olla paksu sen taikauskon pimeyden, vaikka on tässä valistustyötä tehneet kaiken maailman Lönnruutit… ja muut Nelmannit.
— Onhan ne lorut loruja ja akkain unet sitä mitä ovat, mutta jos lähtis kauppias tuonne hautuumaan laidalle Karilan isännän lepopaikan luo ensi yöksi vahtiin, niin minä luulen, että tämä kauppias Mähönenkin vaeltaisi loppuikänsä siinä taikauskon pimeydessä — vaikka onkin lukenut ja tuteerannut Nelmannit ja muut, sanoi haudankaivaja loukkautuneena.
— Niin että mitä se tämä Hauta-Antti oikein tarkoittaa? kysäsi kauppias ja tarjosi tupakan lepytelläkseen.
— Tarkoittaapahan mitä tarkoittaa… mutta passaisi mennä kauppiaan sinne yhtenä yönä vahtiin.
Läsnäolijat tahtoivat lisäselvityksiä, mutta haudankaivaja ei ollut halukas niitä antamaan.
— Ei se ole hyvä tämmöisen virkamiehen, niinkuin nyt esimerkiksi minun, mennä kaikkea puhumaan mitä tietää; siitä voi tulla pahat — kyllä sen ymmärtäisitte, jos aina olisitte tekemisissä kuolleitten ja muiden vainajien kanssa, selitti hän.
Mutta kun kauppias oli vienyt Antin puotikamariin ja tarjonnut hänelle pari ryyppyä, kertoi hän kaikki.