— Ja jos saisi viidellä pennillä vaikka tulitikkuja… niitä oikeita rikkitikkuja, sanoi haudankaivaja, olematta kuulevinaankaan kauppiaan kysymystä. Vai joko se Velleri on niidenkin hinnan korottanut…
— Saapihan niitä tulitikkuja… ja tässä olisi sikaari — jos maittaa, sanoi kauppias viekkaasti.
— Taitaa olla oikein Ruuna Riimaa, tunnusteli haudankaivaja puraisten sikarin pään poikki.
Sitten johtuivat Mähösen kysymykset hänen mieleensä, ja hän sanoi:
— Eipä ole tullut käytyä ihan lähipäivinä… siellä hautausmaalla.
Mähöstä ikäänkuin vähän hävetti. Ei olisi oikein viitsinyt kertoa, mutta ei myöskään malttanut.
— Enpä olisi uskonut… enpä saaperi olisi uskonut, päätti kauppias kertomuksensa. Enkä uskonut oikein sittenkään kun näin. Mutta eihän se epäilemisestä parane.
— Ei, ei se muutu epäilemisestä, minkä minä kerran olen todeksi vahvistanut, ylvästeli haudankaivaja ja sylkäsi uunin nurkkaan.
— Mutta olisi siitä selvä otettava, mikä sitä ristiä oikeastaan lennättää. Ei suinkaan se itsestään voi minnekään hyppiä!
— Eihän se itsestään… sieluton ja mieletön kappale. Minnekäs se itsestään ja niinkuin omalla voimallaan… vahvisti haudankaivajakin.