— Vai se se on se risti? Paikoillaanhan tuo näkyy olevan.
Kotvasen kuluttua lisäsi hän epäuskoisesti:
— Ja eikö tuo halvattu siinä seisonekin — ainakin tämän yötä.
Toiset eivät vastanneet mitään vaan tupakoivat äänettöminä, savukkeiden tulipäät kämmenen varjossa, ettei hehku antaisi heitä ilmi.
Yö kului hiljaisesti. Tuuli alkoi vähitellen vaimeta, mutta pakkanen yltyi samassa suhteessa, taivas selkisi ja tähdet alkoivat kiilua.
Joukolan kylän yllä lepäsi kalman rauha. Ei edes Miinalan koirakaan, joka tavallisesti yökauet haukkua louskutteli, nyt ollut äänessä.
Kello tuli kaksitoista, mutta mitään erikoista ei tapahtunut. Ilman selkeneminen ja silmien yöhön tottuminen vaikutti sen, että tuo pienehkö musta risti näkyi aivan selvästi petäjän kupeitse, ja jos joku sitä olisi lähestynyt, olisi hänet ehdottomasti heti huomattu.
Mutta, kuten sanottu, mitään ei tapahtunut.
8.
Keskiyön hetki oli jo hyvän aikaa sitten sivuutettu ja varsinainen kummitustunti siis päättymässä. Asema alkoi tuntua hieman nololta.